keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Yhteisöllisyys

Olen tässä seuraillut presidentin syrjäytymisenestokampanjaa. Mielenkiintoisia puheenvuoroja on tullut muun muassa Emilia Kukkalalta. Tämä kaikki liittyy myös keskusteluun puolikkaasta hoitajasta. Kyseessä on eri ikäryhmä, jonka syrjäyttämisestä kulloinkin puhutaan, mutta asenneasetelmat ovat aivan samat.

Toisaalla tasapainoisia ihmisiä, joita voi rauhassa muistutella yhteisöllisyyden tarpeesta. Kauniita sanoja, joista toivottavasti kumpuaa myös kauniita tekoja. Luetaan vaikka kirjoja ääneen. (Ei hullumpi idea, tietenkään)

Mutta sitten toisaalla. Niin. On olemassa ihan konkreettisia ongelmia, jotka eivät parane puheilla  siitä, miten "hoitajat hoitavat sydämellään" tai kuinka meidän pitäisi "tarttua hetkeen". Ikään kuin ei olisi mitään väliä sillä, miten hoitajien työtä tuetaan, koska hyväsydäminen hoitaja on aina yhtä kuin hyvä hoito, ja jos hoidon tasossa on toivomisen varaa, se johtuu pääasiassa hoitajien sydämen viallisuudesta. Samoin nuorison ongelmat ratkeavat hyvällä sydämellä ja oireileva nuoriso tarkoittaa varmastikin sitä, että isi ei ole askarrellut lapsensa kanssa. 

Kuulkaapas nyt hyvät ihmiset, lapsen kanssa puuhailu on ihan tavallista, hyvää vanhemmuutta. Se ei ole mikään tuhannen dollarin idea, joka ratkaisee yhteiskuntamme rakenteelliset ongelmat humpsista vain ja hallelujaa.

*****

Tiesittekö muuten, että korkeaa eläkettä nostavan kannattaa ostaa yksityinen hoivakotipaikka haluamastaan laitoksesta (siis sellaisesta, joka yksityisiä paikkoja tarjoaa)? Jos hän jonottaa muiden mukana, hoitomaksut määräytyvät tulojen ja varallisuuden mukaan. Lysti tulee maksamaan yhtä paljon tai enemmänkin, eikä edes pääse samalla tavalla valitsemaan kotiaan.

Jos on varaa, kannattaa palkata ulkoiluavustaja, joka käy omaisen luona vaikkapa kolmesti viikossa. Ja omasta ylellisyydestä voi vähän tinkiä läheisen vuoksi. Voi vaikkapa tehdä lyhennettyä työviikkoa, jotta ehtii viikollakin piipahtamaan mummin luona.

Köyhällä ei tällaisia valinnanmahdollisuuksia ole. 

Terveydenhuollon ja nuorisotyön ongelmissa on kyse ihan eri asioista kuin siitä, että tavalliset ihmiset olisivat itsekkäitä ja tyhmiä.

*****

On sellainenkin sanonta, että suutari pysyköön lestissään. Toisin sanoen tavalliset ihmiset voivat keskenään jutella siitä, miten rakentaa yhteisöllisyyttä, mutta päättäjillä pitäisi olla rohkeutta puhua asioista, jotka heille kuuluvat. Rahasta ja sen jakamisesta, esimerkiksi. Se jos jokin olisi arvojohtamista.


6 kommenttia:

  1. Puuro vai velli? Presidentti ei käsittääkseni ole niitä päättäjiä, joille kuuluu rahasta ja sen jakamisesta tehtävät päätökset. Arvojohtaminen taas viitannee juuri presidenttiin.

    Toinen puuro vai velli -tyyppinen juttu tuli mieleen siitä, että kampanjan nimi viittaa syrjäytymisen ehkäisemiseen, ei niinkään syrjäytyneiden pelastamiseen. Tarvitaanko nuoren kansalaisen syrjäytymisen ehkäisemiseen julkista rahaa? Siis vaikka siihen, että mielenterveysongelmia ei synny? Kenties joissain tapauksissa tarvitaankin, mutta mututuntumalta sanoisin, että yleensä ei.

    Vaikka lapsen kanssa puuhailu onkin tavallista, hyvää vanhemmuutta, ehkä ei ole kuitenkaan syytä pitää itsestäänselvänä sitä, että kaikki vanhemmat olisivat tässä suhteessa hyviä. Näin ei nimittäin ole. Siksi sellaiseen kehoittaminen voi olla ihan asiallista, vaikka se ei kaikkiin vanhempiin osukaan.

    Tuo kampanja on suunnattu nimenomaan nuoria kansalaisia ajatellen, jos olen oikein ymmärtänyt. Kävi sellainenkin mielessä, että jos nyt sitten vihdoinkin joku syrjäytymässä oleva nuori pääsee riittävän ulkopuolisen rahoituksen turvin juttelemaan terapeutille, terapeutti tarjoilisi todennäköisesti työkaluja selviytymiseen ja muita elämänohjeita. Voimmeko olla varmoja siitä, että rahalla maksetun terapeutin ohjeet auttavat *konkreettisemmin* kuin kampanjan toteutuminen tämän nuoren lähiympäristön panostuksella?

    On totta, että määrärahoja kaivattaisiin lisää nuorison julkisiin palveluihin. En vain ihan käsitä, kuinka se liittyy tähän nimenomaiseen kampanjaan. Vaikka on puuroja, voi samaan aikaan olla myös vellejä. *virnistys*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Presidentti ei päätä rahoista, mutta ei hän myöskään ole mikään missi, jonka tehtävä on pelkästään puhua kauniita ja levitellä käsiään, kun ei oikeasti voi tehdä muuta kuin tsempata kansalaisia olemaan toisilleen kilttejä.

      Luulisin, että Tavallisia asioita ei olisi niin ärsyttänyt, jos presidentti olisi tehnyt sivun omalla vapaa-ajallaan tai sen olisi koonnut talkooporukka vapaaehtoisvoimin.

      Lisäksi asian ydin ei ole siinä, etteikö kampanjan viesti olisi hyvä. Onhan se. Ongelma on vain se, että nykyään on erittäin yleistä penätä "yhteisöllisyyttä" ja "toisista välittämistä" silloin, kun kaivataan ihan konkreettista rahallista tukea johonkin tärkeään asiaan. Näin vieritetään kaikki vastuu tavallisten ihmisten niskaan. Mihin sitten oikeastaan enää tarvitaan hyvinvointivaltiota? Oikeastaan palveluja voisi saksia vielä lisää. Hmm.

      Kun ne ennaltaehkäisevätkään palvelut eivät ole ilmaisia. Jonkun on tehtävä sekin työ: kartoitettava riskiryhmät, tartuttava toimeen aikaisessa vaiheessa, organisoitava esimerkiksi ilmaisia harrastusmahdollisuuksia nuorille.

      No, on kampanjasta ollut kuitenkin se hyöty, että on syntynyt keskustelua.

      Poista
  2. Totta puhut, Seija. Tarkennus vielä: keskituloisellakaan ei ole varaa palveluihin tai lyhennettyyn työviikkoon. Tai jos sen valinnan tekee, se merkitsee köyhyyteen putoamista. Keskituloisillahan on nim. useimmiten kovat asuntolainat.
    Äitini on yksityisessä hoivakodissa. Hoito maksaa 103 päivässä + 800 euron vuokra. Aika kovaa eläkettä saa siis nauttia, jos pystyy nettoeläkkeestään maksamaan noin 4.000 euron maksut + lääkkeet päälle.Äitini saa palvelusetelin, noin 1.000 euroa, mutta omaisuuden myymistähän nämä maksut tarkoittavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tiedän ettei keskituloisellakaan ole varaa moiseen. Harvalla oikeasti on, mutta kyllä sellaisiakin ihmisiä on olemassa. On olemassa suomalaisia, jotka pystyvät maksamaan tuollaiset hoitomaksut omasta pussistaan.

      Tarkoitukseni olikin nimenomaan korostaa tätä eroa. Ihmiset saattavat todellakin elää erilaisissa todellisuuksissa: yhdellä on varaa palkata ylimääräisiä avustajia, toinen ei voi sellaisesta haaveillakaan. On liian helppo tsempata vain niitä, joilla on rahaa "tarttua hetkeen" ja unohtaa, että eivät ne muut välinpitämättömyyttään syrjäydy.

      Poista
  3. Tyhjentävästi sanottu, eli näin on.

    VastaaPoista