tiistai 29. maaliskuuta 2011

Siemenettömiä banaaneja, yksinäisyyttä ja yhteisöllisyyttä

Eilen katselin Yle Areenalta Voimalan jakson "Syö itsellesi parempi elämä!"

Vai niin, ajattelin. Yritin tuota kerran minäkin: söin vain superpyhää prasadaa, sillä lailla maiskuttamalla ansaitsin itselleni taivaspaikan. Superfood-miehet Jaakko Halmetoja ja Olli Posti juovat gallonan kokoisesta  lasipurkista lähdevettä ja uskovat mulperin voimaan.

Avaimen kirjailija Jani Kaaro oli myös mukana ohjelmassa: häneltä on ilmestynyt viime syksynä kirja Terveenä 100-vuotiaaksi.

Eniten ajatuksia herätti kuitenkin syömishäiriöisten parissa työskentelevä ravitsemusterapeutti, Annukka Ruska. Kun Posti mainitsi ruoan olevan vain ravinnon lähde, Ruska ja Kaaro toivat esille vastakkaisen näkemyksen. Ehkä Posti ei huomannut omia arvolatauksiaan: hänen mielestään ruoka ei saa olla feikkiä, kuten Pasilan studion kahvilasta löytynyt jalostettu, siemenetön banaani. Sitä Posti ei olisi syönyt mistään hinnasta.

Ruoka nimenomaan on paljon muutakin kuin pelkkää ravintoa.

Ruokaan liittyy valtavasti arvoja ja tunteita. Me emme syö vain raaka-aineita vaan valitsemme ateriamme eettisten arvojemme mukaisesti. Tosin sekään ei ole totta, että ruoka muka valitaan ainoastaan väkivallattomuuden tai ympäristöeettisten syiden ohjailemana (tai niiden vastaisesti, niistä välittämättä). Joskus ihan oikeasti ihmisellä ei ole rahaa ostaa sitä luomuvaihtoehtoa, vaan lapset on pakko ruokkia tehotuotetulla halpisruoalla. Suomessakin elää köyhiä ihmisiä, sanoipa luomuliiton puheenjohtaja Jaakko Nuutila mitä tahansa. Riittävän ravinnon takaaminen jälkikasvulle on tärkeä arvo sekin.

Tästä asiastahan keskusteltiin kiivaasti taannoisen Kuningaskuluttajan jälkeen. Nuutila pysyi kannassaan: luomu on laatua ja laadusta pitää maksaa. Mutta milläs maksat, jos ei ole rahaa? Onko terveellinen, puhdas ruoka ylellisyyttä? Mielestäni luomutuotantoa pitäisi tukea paremmin. Kuningaskuluttaja puhui asiaa.

Ruokaan liittyvät arvot askarruttavat minua, eikä vähiten sen takia, että työstämme parhaillaan viimeisiä kirjailijaesseitä keittokirjaamme. Sormet sahramissa naputtelen muistiin kohtia romaaneista, joissa ihmiset syövät näyttääkseen rakkautensa, vihansa ja kaipuunsa. Asemansa ja arvovaltansa, yksinäisyytensä ja yhteisöllisyytensä.

(Kuvan latasin sivustolta What do they all eat? Etsin kylläkin ruokailevaa joogia, mutta tämä oli sitäkin parempi.)


2 kommenttia:

  1. Tuossa työkavereiden kanssa keskusteltiin, yllättäen, ruokapöydässä vähän samasta asiasta. Mietiskelin, että noinkohan on enää edes mahdollista saada ns. puhdasta ruokaa ilman, että muuttaa koskemattomalle saarelle, jonne pistää ei-muunneltuja siemeniä kasvamaan ei-lannoitettuun maahan. Taitaisi tulla nopeasti nälkä. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus jälleen :) Ruoka on myös vahvasti yhteydessä tunteisiin... Joku lopettaa syömisen kriisin yhteydessä, kun taas toinen syö entistä enemmän vaikeuksien kohdatessa. Liika fanaattisuus ruoan yhteydessä lipsuu taas helposti syömishäiriön puolelle.

    Niin ja hyvä pointti köyhyydestä! Jos joutuu loppukuusta jonottamaan kirkon ruoka-apua, ei varmasti tule syötyä pelkkää luomua. Terveellisen ruoan EI pitäisi olla ylellisyyttä. Asiaa kirjoitat siis!

    -Johanna

    VastaaPoista