perjantai 14. tammikuuta 2011

Väläys pimeässä

Niin vain napsahti Avaimen kirjalle Arvid Lydecken -palkinto! Maijaliisa Dieckmannin Väläys pimeässä kertoo sokeainkirjoituksen keksijän Louis Braillen ja suomalaispoika Leon elämästä. Kirja on ehdokkaana myös IBBY Finlandin Outstanding Books for Young People with Disabilities -palkintoon. Onnea!

Kyllä on Avain astunut tyylillä lastenkirjallisuuden saralle: kustantamo julkaisi viime vuonna kaksi lastenkirjaa, joista toinen (Mika Keräsen Hopeinen aarrearkku) on palkittu Virossa. Ei sillä, että kirjallisuuspalkinnot määrittäisivät hyvän kirjallisuuden. Mutta saahan näille nyt kuitenkin kippistää. Hieno juttu!

En ole vielä lukenut  Väläystä pimeässä, mutta Lastenkirjahyllyn Päivi Heikkinen-Halttula on arvioinut sen blogissaan. Hopeisesta aarrearkusta kirjoitin muutaman sanasen Pukinkonttiin, jonka linkitän tähän useammastakin syystä. Pääasiassa kuitenkin siksi, että minusta lasten- ja nuortenkirjoista pitäisi puhua paljon enemmän. Ja vaikka vanhat klassikot (kuten Eric Carlen Pikku toukka paksulainen, jota testataan meillä jo kolmannen lapsen kanssa) ovat aina ihania, on riemastuttava törmätä uusiin, laadukkaisiin pienten ja vähän isompienkin lasten kirjoihin.

Yksi todella lupaava uutuus tänä keväänä on Hanna van der Steenin Ennustus, jonka ensimmäisen luvun voi lukea hänen blogistaan

Nämä asiat ovat nyt kovasti mielessä, koska kävin muutama päivä sitten kirjastossa , josta lainasin muun muassa kasan Vinski-lehtiä. Viime vuoden viimeisessä lehdessä kun sattui olemaan Maijaliisa Dieckmannin artikkeli sokeainkirjoituksen taiasta.

Niistä aikuisille suunnatuista kirjastokirjoista kirjoitan sitten huomenna. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti