keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Kirjastossa: Kaikki muuttuu paremmaksi

Hannan Kirjainten virrassa oli hieno esittely kirjasta Kaikki muuttuu paremmaksi! 
"Kirja puhuttelee siis myös aikuista lukijaa, kun näin ajan tuoman armollisuuden turvin voi tarkastella omaa nuoruuttaan ja samalla miettiä sitä, millainen ihminen sitä on nyt. Siksi uskon, että kirjan sanomaan ja kirjoittajiin voi samaistua muutkin kuin homoseksuaalit nuoret. Ihmisten elämäntarinoissa on voimaa."
Myös Anu Silfverbergin kolumni Hesarissa kannattaa lukea:

"Intouduimme ystävän kanssa listaamaan kaikkea sitä, mikä keskimäärin paranee. Ystävyys. Parisuhteet. Seksi. Työ. Bileet. Suhde rahaan. Suhde perheeseen ja itseen.
    Ja suhde omaan kehoon! Seksuaalinen häirintä esimerkiksi hävisi jonnekin viimeistään kolmenkympin paikkeilla. On oikeastaan käsittämätöntä ajatella, että ikävuosina 12–25 pelkkä julkisissa tiloissa liikkuminen antoi kelle hyvänsä pölvästille oikeuden ilmaista näkemyksensä tai toiveensa allekirjoittaneen perseen suhteen."

Alkukeväästä (huom! Toiveikkaasti kutsun sitä "kevääksi" enkä esimerkiksi "lopputalveksi") Helsingin kirjastoissa voi käydä kuuntelemassa ja osallistumassa keskusteluun kirjan teemoista. Ohjelmassa on muun muassa näyttelijä Jani Toivolan lukemia otteita kirjasta.

3.2. Töölön kirjasto, Mika Waltari-Sali, 4.krs., klo 18.30
Keskustelijat: Alex Nieminen, Johanna Laitinen, Oras Tynkkynen, Anna Moring, Katriina Koskinen

16.2. Kirjasto 10, Stage, klo 18.30
Keskustelijat: Tuomo Railo, Anna Kortesalmi, Tommi Laitio

2.3. Rikhardinkadun kirjasto, Kirjallisuussalonki, 3. krs., klo 18.30
Keskustelijat: Seija Vilén, Panu Mäenpää, Saku Tuominen, Ani Kellomäki, Laura Vehkanen
 

1 kommentti: